lauantai 4. toukokuuta 2019

Jäsenpostia lähetetty

Roihuvuoren kirsikkapuut Helsingissä


Perinteinen vappusää lumisateineen myöhästyi onneksi hieman ja saimme nauttia aurinkoisesta toukokuun ensimmäisestä päivästä, etelärannikolla jopa kirsikankukkien alla. Kevään heräämistä odotellessa sukuseuran hallitus on valmistellut ja varmistellut tulevan syksyn sukukokousta. Nyt viimein on ohjelma saatu pakettiin ja jäsenkirjeet toimitettu postitettavaksi. Sähköpostikirjeet ovat löytäneet ehkä jo perille, mutta kirjepostit ovat jakelussa vasta ensi viikolla. Kirjeiden osuus jäsenpostista on yhä merkittävä. Onneksi kirjepostia kuitenkin vielä jaetaan, mutta toivomme että kaikki ne sukuseuran jäsenet, joilla on mahdollisuus käyttää sähköpostia siirtyisivät sähköpostilistallemme.


Kevään jäsenkirjeessä on sukuseuran puheenjohtajan tervehdys ja kokouskutsu. Tällä kertaa kokoonnumme Naantalin Kylpylässä ja ennen virallisen ohjelman alkua on mahdollista osallistua opastetulle Kultarannan puutarhakierrokselle. Kierroksen maksimiosanottajamäärä on 30 henkilöä ja sille tulee ilmoittautua etukäteen, samalla kun ilmoittaudutte sukujuhlaan. Tarvittaessa järjestämme toisen kierroksen, mikäli halukkaita löytyy enemmän. Seuraavan päivän ohjelmassa on yhteinen omatoiminen tutustuminen Askaisten Ritaripuistoon Maskussa. Ritaripuisto on perustettu Mannerheim-ristin ritarien ja suomalaisten sotaveteraanien kunniaksi 2007 ja se sijaitsee lähellä Mannerheimin syntymäkotinakin tunnettua Louhisaaren kartanoa.


Naantali on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista ja sieltä löytyy paljon mielenkiintoisia nähtävää. Kaupunki on kasvanut birgittalaisluostarin ympärille ja vaikka luostari suljettiin jo 1500-luvulla, niin sen historia näkyy paikkojen ja katujen nimistössä. Luostarin rakennuksista on jäljellä enää vain Naantalin kirkko. Myös Naantalin kylpylätoiminnalla on pitkä historia ja nuoremmille Naantali on tuttu ainakin Muumimaailmasta. Kaupungilla voi kävellä vastaan myös Liukas Lennart tai Sevillan Saituri Ernesti Ohranen, ainakin Risto Räppääjä-elokuvien kuvausten aikaan heidät on siellä nähty.


Sukukokous alkaa lauantaina 7.9.2019 klo 12.00 ilmoittautumisella ja sen jälkeen klo 13 pidettävässä vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan uusi hallitus. Toivotaan että hallitukseen saadaan valituksi edes muutama uusi jäsen vanhojen kehäraakkien tilalle. Sukukokouksen tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet päivämäärineen löytyvät jäsenkirjeestä.


Oikein lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille. Toivottavasti tapaamme sankoin joukoin syyskuussa Naantalissa!