keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Tervetuloa sukujuhlaan 3.9.2016


Moisanderin suku on kokoontunut yhteiseen sukujuhlaan syyskuun ensimmäisenä lauantaina jo 15 vuoden ajan. Tänä vuonna kokoonnumme Tampereelle Ravintola Laternaan, jonka pitkään historiaan mahtuu yhtä ja toista. Klubirakennukseksi aikanaan valmistunut jugendrakennus on toiminut sotilassairaalana, juoma- ja ruokakulttuurin ylläpitäjänä sekä myös hotellina, jossa F.E. Sillanpää on viettänyt hääyönsä. Paikan nimi on vuosien saatossa vaihtunut Hämeen Pohjasta Hälläpyörän kautta Laternaan ja seikkaperäisempi tarina paikan historiasta on luuettavissa ravintolan omilta sivuilta laterna.fi.

Puitteet sukujuhlalle ovat tavanomaisen arvokkaat ja ohjelmassa on perinteisen osuuden lisäksi luvassa huima sukellus menneisyyteen eli kuinka pitkälle sukututkimuksessa on mahdollista päästä, kun otetaan avuksi myös geenitestit. Saamme kuulla mistä tamperelaiset Moisanderit ovat alun perin lähtöisin ja laajemmin DNA-testien saloja meille valottaa geneettisen sukututkimuksen asiantuntija ja Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen Marja Pirttivaara.

Ohjelma

12.00 Ilmoittautuminen ja tervetuliaiskahvit
12.30 Puheenjohtajan tervehdys
12.45 DNA-sukututkimus
14.15 Karjalaisten laulu
14.30 Juhlaruokailu
16.30 Tarinointia
17.00 Arpajaiset
18.00 Tilaisuus päättyy

Sukujuhlaan kannattaa siis osallistua myös mielenkiintoisen ohjelman vuoksi ja juhlavuoden kunniaksi osallistumismaksu sukujuhlaan on kaikilta jäsenmaksunsa ajallaan suorittaneilta vain 15 euroa per henkilö. Hinta on sama niin lapsilta kuin aikuisilta ja siihen sisältyy ohjelman lisäksi tervetuliais­kahvi ja buffet-ruokailu jälkiruokineen. Muilta kuin sukuseuran jäseniltä perimme osallistumismaksuna 40 euroa. Osallistumismaksun voi maksaa kätei­sellä kokouspaikalla tai ennakkoon sukuseuran tilille. Ennakkomaksun viitteessä tulee ilmoittaa henkilömäärä ja osallistujien nimet sekä vähintään yhden osallistujan koko nimi ja osoite maksun kohdistamiseksi oikein.

Ravintola Laternan osoite on Puutarhakatu 11, 33210 Tampere.

Ilmoittautumiset sähköpostitse osoit­teella sukujuhla@moisanderit.fi tai puhelimitse Hessi Moisander 050 561 4148.Viimeinen ilmoittautumispäivä on 15.8.2016.


Iloisiin tapaamisiin Tampereella!

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tervetuloa Moisanderin sukuseuran uusille kotisivuille

Pitkään vireillä ollut sukuseuran sivujen uudistaminen jatkuu ja nyt sivumme ovat siirtymässä uudelle alustalle, jolla sisältöä ja tiedottamista on helpompi pitää ajan tasalla. Sivut näkyvät nyt yhtä notkeasti niin mobiililaitteissa kuin pöytätietokoneissa. Sivuja ja niiden sisältöä kehitetään ja laajennetaan tarpeiden ja kiireiden mukaan.

Tutustu sivuihimme, liity jäseneksi ja tule mukaan sukuseuran toimintaan!